Tänä päivänä kenen tahansa on helppo esittää asiantuntijaa. Kuka tahansa pystyy olemaan mentori, tehdä verkkokurssin tai kirjoittaa kirjan. Monesti juuri kirjan kirjoittaneita pidetään jonkun alan asiantuntijoina. Totuus on kuitenkin se, että kuka tahansa voi kirjoittaa kirjan ja ellei kukaan halua sitä kustantaa, sen voi kustantaa itse.

En tarkoita, että kaikki kirjan kirjoittajat eivät olisi asiantuntijoita tai muuten vain asiansa tietäviä ihmisiä. Kuitenkin törmään netissä yhä enenevissä määrin mainoksiin, jossa erilaiset ”asiantuntijat” kertovat miten he voivat auttaa sinua erilaisissa asioissa. Mutta esittääkö heille kukaan kysymyksiä siitä, että mitä olette oikeasti tehneet sen eteen, että teillä on kompetenssi kertoa tästä asiasta muille? Joukossa on myös monia aitoja henkilöitä jotka ovat oikeasti tehneet niitä asioita, joista puhuvat.

Ei ole kuitenkaan pitkä aika siitä, kun juttelin yhden suomalaisen naisen kanssa, joka mainostaa erilaisia tuotteitaan netissä. Mietin ensin, että onpa kiva kun joku nainen tekee tämmöistä mitä hän itse tekee. Olin niin innoissani, että laitoin hänelle viestiä jotta voisimme vaihtaa kokemuksia omista yrityksistämme. Keskustelu oli mukava, mutta siinä kävi ilmi, ettei tämä henkilö ollutkaan tehnyt niitä asioita joita hän opettaa, mutta teoriassa hän tiesi asiasta. Kuitenkin teoreettinen tieto ja käytännön tieto ovat kaksi eri asiaa. Itse pidän hyvin tärkeänä, että otan oppeja sellaisilta henkilöiltä, jotka ovat todellisuudessa jo tehneet niitä asioita joita opettavat.

I WALK THE WALK

Otetaan esimerkki. Jos haluan oppia bisneksestä lisää niin otan oppia sellaiselta ihmiseltä, joka oikeasti on jo rakentanut oman bisneksen, ja siitä inspiroituneena haluaa auttaa myös muita. Jos haluan oppia asuntosijoittamisesta lisää, niin otan silloin oppia henkilöiltä jotka ovat jo tehneet asuntosijoittamista ja sellaisilta jotka jo omistavat omia sijoitusasuntoja. Aika loogista mielestäni.

Sitten on vielä se, että jos joku on onnistunut asuntosijoittamisesta, niin se ei vielä tarkoita sitä, että hän osaisi rakentaa bisnestä. Ne kun ovat kaksi eri asiaa. Ois aika noloa, jos en olisi itse asuntosijoittaja nyt kun minulla ja ystävälläni Tellulla tuli asuntosijoittamisen verkkokurssikin. Haluan, että ne ihmiset jotka haluavat ottaa oppia minulta voivat myös tietää, että teen kokoajan niitä asioita joista puhun. Englanniksi tälle on hyvä sanonta, eli I WALK THE WALK. 

Netti tarjoaa paljon tietoa tänä päivänä mikä on tietysti loistava juttu! Ja juuri myös netin takia monet näkevät dollarinkuvat silmissään – kaikkea voidaan myydä kaikille.

Varallisuusvalmentaja Sanna Kinanen

Etenkin jos joku toinen ihminen haluaa kouluttaa sinua, niin mielestäni kannattaa ensin varmistua siitä, mitä tämä valmentaja on tehnyt aikaisemmin. He jotka ovat oikeasti tehneet niitä asioista joista puhuvat kertovat siitä mielellään. He jotka eivät ole tehneet, niin heistä voi kyllä valitettavasti huomata, kuinka teksti alkaa kierrellä ja kaarrella. 

Myös Kim Kiyosaki (ja Robert Kiyosaki) puhuvat tästä paljon, että on olemassa oikeita opettajia, ja sitten on olemassa feikkiopettajia. Feikkiopettajalla Kim viittaa siis sellaisiin opettajiin, jotka osaavat asiat ainoastaan teoriassa, mutta eivät ole oikeasti koskaan tehneet niitä asioita joista opettaa.

On myös hieman sääli, jos joku esittää olevansa asiantuntijana yritysasioissa, kun todellisuudessa he eivät ole koskaan rakentaneet omaa liiketoimintaa. Tästähän on jo tullut pienoinen vitsi, että valtiollakin on henkilöitä töissä, esimerkiksi uusyrityskeskuksissa, jotka sitten arvioivat idean kannattavuutta ja ottavat kantaa aika isoihinkin kysymyksiin ilman, että ovat päivääkään olleet yrittäjiä. Monilla hautautuu unelmat siihen paikkaan, kun sitten on niitä rohkeita jotka eivät välitä mitä uusyrityskeskuksissa sanotaan, vaan ryhtyvät tuumasta toimeen. Seuraavaksi saammekin sitten lukea, kuinka hyvin näillä yrityksillä menee vaikka heidät torpattiin alun alkaen.

Jokainen meistä on jossakin vaiheessa aloittelija. Kaikkea ei voi tietää heti, se on ihan selvää.
Minäkin olen ikuinen opiskelija, teen virheitä enkä aina osaa kaikkea. Mielestäni on kuitenkin tärkeää olla aidosti ja oikeasti mukana siinä asiassa jota haluaa opettaa eteenpäin.

Olin jo pitkään miettinyt tämän artikkelin kirjoittamista, mutta panttasin sitä jostain syystä. Viime viikolla minulle tulikin pyyntö olla mukana Menestyvän Yrittäjän Mindset tapahtumassa, joka on täysin ilmainen nettitapahtuma! Tämän tapahtuman tarkoituksena on ollut haastatella menestyviä yrittäjiä ja kuulla heidän tarinaansa. Pääsin mukaan mahtavaan joukkoon, mukana mm. Kaisa Jaakkola, Katri Syvärinen, Petri Hiissa, Nanna Mikkonen, Teemu Syrjälä.. Vain muutamia mainitakseni. Mukana on reilut 20 yrittäjää. Voit siis kuunnella tapahtumaa omalta kotisohvaltasi, ja ottaa parhaat vinkit käyttöösi. Tässä taisi olla se syy miksi en ollut julkaissut tätä kirjoitusta aiemmin – tämä sopi niin mainiosti tähän teemaan!

Pääset mukaan tästä linkistä: http://www.menestyvanyrittajanmindset.fi/?utm_source=interviews&utm_medium=referral&utm_campaign=sk

Kysymys siis kuuluu: Oletko sinä tarkka siitä keneltä otat oppeja? Onko sillä väliä? Mitä jos saat jonkun kurssin ilmaiseksi, niin onko sillä väliä sittenkään? Onko tämä tärkeä asia mielestäsi?

0