Miksi-monet-yritykset-tekevät-konkurssin

Miksi niin moni yritys kaatuu?



Etenkin yrittäjät itse sen tietävät – yrittäminen ei ole aina helppoa, on ylä- ja alamäkiä sekä suunnatonta epätietoisuutta. Koskaan ei oikeastaan tiedä mitä huominen tuo tullessaan – niin hyvässä kuin pahassa.

Minä olen ihminen, joka kuitenkin kannattaa yrittäjyyttä. En osaisi omalle kohdalleni kuvitellakaan muuta elämää kuin yrittäjän elämää, tai oikeastaan tarkoitan liikenaisena olemista. (En siis tykkää sanasta yrittäjyys, koska mitä se sana tarkoittaa? Yrittämistä. Ikuista yrittämistä. Ruotsin sana företagare on paljon parempi. Sana företagare tulee sanoista före eli edellä, ja tagare – ottaja. Monesti käännän sanan kuitenkin edelläkävijäksi. Yrittäjät todella joutuvat olemaan edelläkävijöitä ja raivata tietä.) Haluan siis kannustaa ihmisiä yrittäjyyteen ihan ehdottomasti, koska parhaimmillaan yrittäjyys voi olla juurikin sitä vapautta, itsensä toteuttamista ja kaikenpuolin siistiä elämäntyyliä mistä moni haaveilee. Totuus on kuitenkin se, ettei kovinkaan moni pääse kovinkaan pitkälle tuossa vapausasteessa.

Epäonnistuinko yrittäjänä?

Itselläni oli kahvilayritys nelisen vuotta sitten. Huh kun aika menee muuten nopeasti. Se yritys myytiin vuosi sen aloittamisesta, koska itse kahvilatoiminta ei ollut kannattavaa. (Ja kyllä, silti saatiin kahvilatoiminta myytyä..) Ennen kuin tämä yritys perustettiin tein monta virhearviointia ja olen niistä ikuisesti kiitollinen! En olisi ikinä tässä pisteessä tänä päivänä, ellei tuota kahvilatoimintaa olisi perustettu. Kahvilatoiminta oli minulle vankila loppupeleissä ja se sai minut ymmärtämään monta asiaa. Tällä hetkellä rakennankin bisnestä jossa voin olla todellisesti vapaa. Ilman tuota kokemusta.. en oikeasti tiedä missä olisin. Olen sohinut moneen suuntaan ja se on kannattanut. Vihdoinkin nuo sohimiset kantavat ainakin jonkunlaista hedelmää. Jos joku muuten sanoo, että epäonnistuin yrittäjänä koska kahvila ei menestynyt, niin väärässä olet. En epäonnistunut. Sain aivan mahtavan kokemuksen yrittäjyyteen, ja sen takia olen entistäkin vahvempi yrittäjä tänäpäivänä. Jenkeissähän sanotaan, ettet ole vakavasti oleva yrittäjä ellet ole tehnyt konkurssia kerran. No, en tehnyt konkurssia, mutta käytän kokemusta ehdottomasti hyväkseni!

Miten se oma yritys nostetaan seuraavalle tasolle?

Jos haluat yrittäjäksi, tai vaikka jo olisit yrittäjä on hyvä tiedostaa se, että yrittäjä tarvitsee erittäin monia taitoja. Ei riitä, että huippukokki tekee hyvää ruokaa. Yritystä on osattava markkinoida, yritystä on osattava johtaa ja yritystä on osattava kehittää. Plus mitähän kaikkea muuta.

Tämä on yksi syy, miksi moni yrittäjä epäonnistuu. Yrittäjäksi ryhtyvä henkilö on saattanut tehdä pitkän uran palkkatyössä kunnes hän yksi päivä herää ja saa loistoidean! Minä voisin perustaa oman yrityksen, koska osaan hommani niin hyvin. Voisin tienata vähän enemmän rahaa jos pulju olisi mun oma.

Ihan loistava idea ja omia unelmia pitää toteuttaa! Yrittäjän täytyy kuitenkin muistaa se, että yrityksen pyörittäminen vaatii niin paljon muutakin. Kun yrittäjä ei niiden muutamien vuosienkaan jälkeen ymmärrä, että hän ei yksinkertaisesti ehkä osaa tehdä kaikkea itse, on monesti edessä se, että lappu laitetaan luukulle.

On kuitenkin toinenkin tapa selvitä. Etenkin me naiset olemme monesti arkoja, emmekä uskalla ottaa riskiä. Joskus on kuitenkin hyvä todeta, että nyt tarvitsen ulkopuolisen henkilön apua vaikkapa yrityksen markkinointiin. Olen myös huomannut, että usein naiset eivät uskalla investoida rahaa omaa yritystoimintaan, jolloin yritys ei oikeasti voi kasvaa. Toki jotkut kasvavat silti, ja silloin yrittäjä on saattanut löytää erittäin hyvän ja kysytyn tuotteen, joka lähtee kuin itsestään nousuun.

Suurin osa meistä joutuu kuitenkin tekemään super-paljon hommia sen eteen, että asiakkaat löytävät meidän yrityksen ja että kassa kilahtaa tasaiseen tahtiin.

Rahan investointi omaan yritykseen on kuitenkin tärkeää, eikä sitä saisi pelätä. On hyvä tehdä omat läksyt ennen kuin palkkaa jonkun ulkopuolisen henkilön apuun. Kun tarvittava taustatutkimus on tehty, on aika ottaa seuraava askel. Ja jos yrittäjällä ei ole varaa laittaa joitakin satasia ulkopuolisen apuun, on yrittäjällä kyllä ongelma käsissä. Ei yritys voi kaatua siihen, että investoi satasia tai joitakin tuhansia. Etenkin silloin on asialle tehtävä jotakin. Valitettavasti uskon ja olen sen nähnyt, että miehet tekevät tämän paremmin kuin me naiset. Heillä on tarvittaavaa rohkeutta ja tarpeeksi halua tehdä jotakin isoa, jonka takia muutaman satasen päätökset eivät ole isoja päätöksiä. Ei niiden pitäisi ollakaan. Kuulin kerran sanonnan, joka meni suurinpiirtein niin, että tuhannet eurot tuntuvat isoilta rahoilta, jos ei ole tottunut isoihin rahoihin. Ja kyllä se niin taitaa olla. Itse haluan ainakin tottua niihin tuhansiin ja alkaa ajattelemaan vielä isommin!

”Jos et investoi aikaa taikka rahaa, et voi koskaan saada aikaa etkä rahaa.”

Jos siis et osaa markkinoida, on sinun ymmärrettävä ottaa yritykseen joku kumppani, ulkopuolinen toimija, joka osaa markkinoinnin. 

Jos et osaa johtaa, on sinun palkattava johtaja firmaasi. Tai sinun on yksinkertaisesti opiskeltava niin paljon, että osaat johtaa firmaa. Moni varmasti luulee, että on kykenevä johtamaan isoa yritystä. En vaan oikeasti usko, että on moniakaan jotka kykenisi menestyksekkäästi johtamaan kovin suurta yritystä. Eikä ole tarkoituskaan olla supernainen kaikessa. 

Sepä se, me naiset haluamme olla supernaisia. Meiltä on suoranaisesti vuosisatojen saatossa oletettu supernaisen roolia, mutta jossain kohti se on mennyt vinksalleen. Olemme supernaisia väärissä asioissa. Siis kyllähän me oikeasti ollaan supernaisia, mutta meidän täytyy ymmärtää olla supernaisia oikeissa asioissa. Niissä asioissa, jotka aikaan saavat tuloksia ja kassavirtaa yrityksillemme.

Yksinyrittäminen on myöskin naisten ”ongelma”. Ongelmahan asia on vasta silloin, jos itse kokee sen olevan ongelma. Jos kuitenkin haluaa kasvua omalle yritykselleen, voi kumppanin etsiminen olla oikea ratkaisu. Mitäs jos laittaisit hynttyyt yhteen sellaisen ihmisen kanssa, jolla on niitä taitoja joita sinulla ei ole, ja toisin päin? Yhden ihmisen aika on hyvin rajallinen, eikä kukaan ole koskaan saavuttanut mitään suurta yksin tekemällä. Kannattaa kysyä rohkeasti jos jollakin on kiinnostusta lähteä mukaan sinun yritykseesi. Näin olen itsekin tehnyt.

Avun pyytäminen voi viedä sinut seuraavalle tasolle

Oikeasti isoissa yrityksissä on yleensä palkattu hallitus, jossa on nimekkäitä henkilöitä mukana. Kasvunhaluisten yritysten on oikeastaan pakko palkata sitä jeesiä ulkopuolelta, koska harva yritys kasvaa ilman apua. On otettava kokeneempia ja taitavampia ihmisiä mukaan. Tässä on itselläkin seuraava vaihe, joten tämä on samalla ”note to self”, eli muistutus itselleni. Olen semmoisessa pisteessä, että tarvitsen ulkopuolista apua kansainvälistymistä varten.

Se, että ”pyytää apua”, eli että teet yhteistyötä muiden kanssa ei ole mikään heikkous. Se on mielestäni fiksuutta. Onkohan tämä muuten niitä sodanjälkeisiä asioita, kun suomalainen ihminen on yleensä vähän tuppisuu eikä uskalla pyytää apua? Ties kuka outo ihminen on vastassa, niin parempi olla hiljaa ja tehdä yksin. Hei, on mullakin välillä semmoisia ajatuksia, että mitähän tästä tulee. Joskus on kuitenkin otettava se seuraava askel, uskaltaa tehdä se hyppy tuntemattomaan.
Joskus se hyppy palkitaan, joskus ei. Kyllä voit menettää rahasi, mutta voit myös saada ne moninverroin takaisin.

Oltaisko yhdessä vähän rohkeampia, fiksumpia ja sellaisia liikenaisia, jotka haluavat ottaa sen seuraavan askeleen!

Jos tykkäsit tästä tekstistä, niin käythän tykkäämässä myös facebook -sivuistani!

 

 

Jaa postaus