Taloudellinen vapaus on puheenaihe johon tartutaan aina aika ajoin. Keskusteluissa huomaan, että konsepti taloudellisesta vapaudesta ei ole kaikille tuttu, enkä kyllä toisaalta oleta sen olevan. Raha-aiheet ovat olleet Suomessa niin vaiettu aihe, ettei tämmöisiä asioita ole opetettu kenellekään meille.

Taloudellinen vapaus sanoina kuulostaa todella hienolta ja mahtipontiselta! Meidän mieli luo näistä kahdesta sanasta tietyn mielikuvan. Silloin kun mieli ei osaa yhdistää asioita tai jos tietoa aiheesta ei ole, keksii mieli helposti tähän tyhjään aukkoon oman päätelmän. Tästä syystä moni ajattelee taloudellisesti vapaan ihmisen olevan tyyliin miljonääri. Mieli siis täyttää ne puuttuvat aukot usein mielikuvituksen avulla.

Taloudellisesta vapaudesta voidaan puhua silloin, kun henkilö saa tuloa passiivisesti tietyn summan verran joka kuukausi. Tämä on siis yleensä sellaista tuloa jonka eteen henkilö on tehnyt töitä, mutta jossain kohtaa työ tuottaa hedelmää niin paljon, ettei henkilön jossakin kohtaa tarvitse enää tehdä töitä, mutta rahan tulo ei silti lopu. Tyypillisiä passiivisen tulon lähteitä ovat erilainen sijoittaminen tai oma liiketoiminta, joka tietysti on sijoittamista sekin. Olen itse raivannut tietäni kohti taloudellista vapautta juurikin sijoittamisen, eritoten asuntosijoittamisen kautta sekä omien verkkopohjaisten liiketoimintojen avulla. Voit lukea lisää aiheesta täältä: https://bisnesnainen.com/minun-matkani-kohti-taloudellista-vapautta/

On varmasti olemassa muitakin passiivisen tulon lähteitä, mutta itse ajattelen näin, että passiivinen tulo on tuloa, joka ei katoa useiden vuosienkaan päästä. Tässä kannattaa olla tarkkana, ettei huijaa itseään.

Muista lukea teksti loppuun asti – tekstin loppuosassa esitän pari ongelmaa taloudellisen vapauden askeleisiin liittyen!

Mennään ensin katsomaan taloudellisen vapauden eri asteita. Tässä tekstissä käytän maailmankuullun valmentajan Tony Robbinsin taloudellisen vapauden mittareita. Tony lienee jopa ”keksinyt” nämä taloudellisen vapauden askeleet.

Ensimmäinen askel on TALOUDELLINEN TURVA

Taloudellinen turva tarkoittaa sitä, että pystyt kattamaan kaikki pakolliset menot passiivisilla tuloilla. Pakollisiin menoihin lukeutuu vuokra tai lainanlyhennys, ruokakulut, vesi, sähkö, vakuutukset, liikkuminen ja tämän tyyppiset, kaikista pakollisimmat kustannukset, joita ilman ihminen ei yleensä pärjää.

Kuten huomaat, voit olla taloudellisesti vapaa jo tässä vaiheessa, tietyn rajoituksin. Tässä kohdassa kun ollaan, puhutaan monesti vielä alle 1000 eurosta, riippuen tietysti asumisesi kustannuksista yms.

Tärkeintä ei ole siis se määrä itsessään vaan se, minkälaisen elämän se mahdollistaa sinulle juuri sinun elämäntyylillä. Näitä asioita ei voida vertailla, eikä vertaileminen oikeasti hyödytä yhtään ketään vaurastumisen polulla.

Kuitenkin jo tämä ensimmäinen askel on erittäin hieno askel, vai oletko eri mieltä siitä, että jos saa katettua näitä edellä mainittuja kuluja, siinä ei ole mitään hienoa etkä sitä haluaisi saada? 🙂

Toinen askel: Taloudellinen elinvoima

Toinen askelma taloudellinen vapaudessa on saavuttaa taloudellinen elinvoima. Taloudellisen elinvoiman lasket ynnäämällä yhteen taloudellisen turvaan tarvittavat rahat sekä lisäät siihen vielä seuraavat menot: puolet vaatteisiin menevistä kuluista joka kuukausi sekä puolet huviin ja hauskanpitoon menevästä rahasta joka kuukausi.

Taloudellinen elinvoima tarkoittaa monille summaa joka pyörii 1200-2000 euron välillä.

Yleensä mitä isompi palkka sen isommat menot, joten sen takia se oma luku saattaa olla paljon isompi kuin tämä. Jos kuitenkin budjetoi oikein ja osaa jaotella kuukausittaiset menot niin, että huviin menee 10% kuukaudessa (suositus), ei taloudellisen elinvoiman saavuttaminen pitäisi vaatia useita ja useita tuhansia.

Taloudellisen elinvoiman voi myös ajatella niin, ettet ehkä pärjää tällä rahalla vielä ilman, että tekisit töitä, mutta taloudellisen elinvoiman saavutus on jo lähellä sitä pistettä, että voisit jäädä töistä kotiin mutta rahaa sinulle tulisi silti.

Taloudellisen elinvoiman portailla voisi ehkä elää jo aika kivaa elämää etenkin ulkomailla, jossain hieman edullisemmassa maassa.

Taloudellinen riippumattomuus

Tämä askelma on se vaihe, jossa sinun ei tarvitse enää mennä töihin, jos et niin halua. Olet onnistunut sijoittamaan rahojasi tai olet onnistunut automatisoimaan oman liiketoimintasi niin, että vaikka et tekisi mitään, tilillesi kilahtaisi semmoinen summa rahaa, joka kattaa kaiken elämisesi. Tähän lasketaan luonnollisesti taloudellisen turvan sekä taloudelliseen elinvoiman askeleet, eli samat kulut kuin siellä. Tässä vaiheessa tulot ovat kuitenkin sen suuruiset, että töihin ei ole pakko mennä.

Nyt tarkkana! Monet ihmiset ajattelevat automaattisesti, että tulojen on oltava TODELLA isot jotta tämmöisen tilanteen voisi saavuttaa.

Jotta tiedät mikä on sinun taloudellisen riippumattomuuden numero voit yksinkertaisesti katsoa viime kuukausien menosi ja laskea ne kaikki yhteen.

Miten saavuttaa taloudellinen vapaus?

Kuinka paljon sinulla meni rahaa?

Taloudellinen vapaus ei yleensä vielä ole se taso, jossa voit matkustella ihan miten haluat tai voit elää luksuselämää, mutta se on hieno saavutus, jonka ainakin uskon, että moni ottaisin ilomielin vastaan: mitä jos töihin ei enää tarvitsisi mennä, ellei niin haluaisi, ja voisi vaan keskittyä niihin asioihin joista tykkää?

Tämä on monesti se luku, jonka saat palkkana tällä hetkellä.

Muista kuitenkin lukea loppuun, jossa kerron pari ongelmaa…

Taloudellinen vapaus

Taloudellinen vapaus tarkoittaa sellaista tilannetta, jossa lasket taloudellisen riippumattomuuden numerosi mutta lisäät vielä pari luksustuotetta laskelmaasi. Luksustuotteita ovat auto, vene tai vaikkapa kesämökki.

Kun olet saavuttanut taloudellisen vapauden, pystyt siis maksamaan elämisesi täydellisesti, mutta pystyt myös ostamaan pari luksustuotetta.

Huomaat vieläkin, että tässä vaiheessa et vieläkään yleensä ole ökyrikas.

Täydellinen taloudellinen vapaus

Täydellinen taloudellinen vapaus on nimensä mukaisesti sitä mitä se on. Tällä tasolla sinun ei käytännössä tarvitse miettiä mitään ostojasi vaan voit tehdä mitä haluat ja ostaa mitä haluat.

Tämä on se taso, josta moni vain haaveilee ja puhuu, välillä jopa ymmärtämättä sitä, että on saavutettava ensin nuo muut tasot, jotta tämä taso olisi edes mahdollinen.

Mitä ongelmia taloudellisen vapauden portaikoissa on?

Ongelmia ei niinkään itseasiassa ole taloudellisen vapauden eri askelmissa. Ongelma on enemmänkin siinä, että meille on opetettu, että pienillä asioilla ei ole väliä. Meille on myös jätetty opettamassa rahasta, joten sen takia moni ihminen omissa mielikuvissaan ajattelee, että jos joku sanoo olevansa taloudellisesti vapaa, hän on automaattisesti miljonääri. Toisekseen ajatellaan, että ”jos minä haluan taloudellisesti vapaaksi, on minulla on oltava miljoona euroa”.

Ongelma on siis todella siinä, mitä meille on opetettu. Kaikki ihmiset eivät arvosta taloudellisen vapauden ensimmäistäkään askelmaa mikä on taloudellinen turva. Ja ongelma siinä on taas se, että jos ei osaa arvostaa ensimmäistäkään askelmaa, ei yleensä saa itse sitä ensimmäistäkään.

Jos ajattelee, että omien unelmien toteuttaminen maksaa miljoona euroa, niin tästä lauseesta ovi myös heti tietää, ettei tämän lauseen sanoja ole laskenut auki omien unelmiensa hintaa.

Tämä lause perustuu suurimmaksi osaksi mielen tekemään harhaan siitä, mitä asiat todellisuudessa maksavat. Tällä lausella haluan kannustaa ihmisiä oikeasti laskemaan auki omien unelmiensa hinnan! Paljonko maksaa, jos asut 5 vuotta ulkomailla? Paljonko maksaa lennot ja ruoat? Paljonko maksaa muu eläminen? Laske auki niin saat konkreettisia lukuja sille, mitkä ovat sinun taloudellisen vapauden eri luvut eri asteikoilla.

Raha-asioissa mennään tosi pieleen, jos me vertaillaan toisiamme. Jokaisella on oma totuus eli omat numerot näissä asioissa.

Loppuun vielä painavat sanat siitä, että meidän mieli vähättelee helposti ”pienempiä” saavutuksia. Pitäisi olla suurinpiirtein nobelin palkinnon voittaja, jotta mieli suostuisi antamaan tunnustusta toiselle henkilölle. Tai vähintäänkin miljonääri.

Auta armias, jos ihminen on “VAIN” saavuttanut taloudellisen elinvoiman, ei se ole hieno juttu laisinkaan! Itse tuuletan pieniäkin saavutuksia ja muiden saavutuksista iloitsen! ( Ai miksikö? koska mun miljonääri kaveritkin tekevät niin! 🙂 ) Aina kun kiellämme toisen menestyksen, viemme sitä myös kauemmaksi itseltämme. Se kannattaa ihan aina pitää mielessä.

1